Euro 10 vuotta: ja voittaja on…

the winning design

 

Euroalueen kansalaiset ja asukkaat ovat valinneet uuden eurokolikon, joka lasketaan liikkeeseen ensi vuoden tammikuussa euroseteleiden ja -kolikoiden 10-vuotisjuhlan kunniaksi. Lähes 35 000 henkilöä osallistui voittajan valintaan antamalla internetkilpailussa äänensä jollekin viidestä vaihtoehdosta, jotka ammattilaisista koostuva tuomaristo oli ensin valinnut koko euroalueen laajuiseen suunnittelukilpailuun osallistuneiden kansalaisten ehdotuksista. Uusi kahden euron erikoisraha lasketaan liikkeeseen kaikissa euroalueeseen kuuluvissa jäsenvaltioissa. Kolikoita lasketaan liikkeeseen noin 90 miljoonaa kappaletta.

 

Voittanut ehdotus kuvastaa euron merkityksen kasvua koko maailmassa viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana ja euron merkitystä kansalaisten elämässä (tätä edustavat kuva-aiheessa näkyvät ihmishahmot), kaupan alalla (laiva), teollisuudessa (tehdas) ja energia-alalla (tuulivoimalat).

Kolikon valinta

Kaikkien euromaiden kansalaisilla oli mahdollisuus esittää kilpailuehdotuksensa erityisen verkkosivuston kautta kolmen viikon aikana toukokuussa. Ammattilaisista koostuva tuomaristo valitsi yli 800:n ehdotuksen joukosta viisi vaihtoehtoa.

Näistä viidestä ehdotuksesta järjestettiin euroalueen kansalaisille ja asukkaille suunnattu julkinen verkkoäänestys 6.–24. kesäkuuta. Äänestykseen osallistui lähes 35 000 henkilöä. Voittajakolikko sai 34 prosenttia äänistä.

Voittajakolikon on suunnitellut Helmut Andexlinger, joka työskentelee suunnittelijana Itävallan rahapajassa.

Voittanut äänestäjä on Raphael Cretinon Ranskasta.

Liikkeeseen tarkoitetut euromääräiset erikoisrahat

Tämä on kolmas kerta, jolloin kaikki euromaat ovat laskeneet liikkeeseen eurokolikon, jonka kansallisella puolella on yhteinen kuva-aihe. Ensimmäinen tällainen kolikko oli kahden euron erikoisraha, joka laskettiin liikkeeseen Rooman sopimuksen 50-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 2007. Toinen laskettiin liikkeeseen vuonna 2009 talous- ja rahaliitto EMUn perustamisen ja euron tilirahana käyttöön ottamisen 10-vuotisjuhlan kunniaksi.

Erikoisrahat ovat aina kahden euron arvoisia, ja niiden on tarkoitettu olevan liikkeessä koko euroalueella, joskin suuri osa niistä päätyy keräilijöiden kokoelmiin.

Lisätietoja eurokolikoista ja eurosta saatavilla osoitteesta: http://ec.europa.eu/economy_finance/euro/index_fi.htm